Vauhdita kansainvälisyydellä kasvua

Ihmisiä tulossa portaita alas.

Credits: Markus Pentikäinen / Keksi

Innovaatiot lisääntyvät, kun yrityksen tietotaitopohja laajenee.

Haluatko kasvattaa yrityksesi liikevaihtoa, asiakaskuntaa ja verkostoja? Kansainvälinen rekrytointi tuottaa kasvua jopa 64 % yrityksistä!

Hyödynnä potentiaali ja kehitä yrityksesi valmiuksia kansainväliseen rekrytointiin ja monimuotoiseen työkulttuuriin. Kuulostaako hankalalle? Älä huoli – palveluita, apua ja tukea on runsaasti saatavilla! 

Työmarkkinoiden nykytilanne ja tulevaisuus

Finland, we have a problem. Suomessa on osaavien tekijöiden työvoimapula, johon kotimaan väestökanta ei nykyisellään pysty vastaamaan. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan työikäisten määrä tulee Suomessa vähentymään vielä roimasti lähivuosikymmenten aikana. Yksi keino tilanteen ratkaisemiseksi on kansainvälinen rekrytointi. 

 

Globalisaation myötä kansainväliset markkinat ovat tulleet lähemmäksi jokaisen yrityksen toimintaa ja viime vuosien digiharppauksen vauhdittamana myös keinot kansainvälistyä ovat parempia ja helpommin saatavilla kuin koskaan aiemmin. Markkinat ovat usealla toimialalla jo lähtökohtaisesti kansainväliset. Miksi et siis ulottaisi globaalia ajattelutapaa koskemaan myös henkilöstöä? Kansainvälinen rekrytointi auttaa yritystä toimimaan paremmin kansainvälisesti. 

Marjaana Malkamäki / Keski - Marjaana Malkamäki / Keski

“Johtotehtäviin tai erityisasiantuntijoiksi palkatut kansainväliset työntekijät luovat eniten kasvua.” - Kulttuurisen monimuotoisuuden liiketoiminnalliset hyödyt suomalaisissa yrityksissä 2022

Credits: Marjaana Malkamäki / Keski

Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt yrityksille

Kansainvälinen rekrytointi luo lukuisia hyötyjä, joista osaa käsitellään esimerkiksi Business Finlandin teettämässä Kulttuurisen monimuotoisuuden liiketoiminnalliset hyödyt suomalaisissa yrityksissä 2022 -tutkimuksessa. 

 

  1. Liiketoiminta kasvaa 

 

Tutkimuksen mukaan kansainvälisiä osaajia hyödyntävät yritykset – eli kansainväliset työpaikat – ovat kasvaneet keskimäärin nopeammin kuin sitä hyödyntämättömät firmat. 64 % kansainvälistä työvoimaa palkanneista yrityksistä oli sitä mieltä, että kansainvälinen rekrytointi on tuonut yrityksen liiketoiminnalle kasvua. Kansainväliset rekrytoinnit näkyvät muiden muassa liikevaihdon kasvuna, uusina asiakkaina ja verkostoina.  

 

Erityisesti ylempiin toimenkuviin, kuten johtotehtäviin tai erityisasiantuntijoiksi palkatut kv-osaajat luovat eniten kasvua. Vaikuttavuus lisääntyy myös, mitä pidempi historia yrityksellä on kansainvälisten osaajien rekrytoinnista.  

 

  1. Osaaja- ja resurssipula helpottaa

 

Kansainvälistä rekrytointia tarvitaan, jotta yritykset voivat kasvaa. Resurssivajeen paikkaaminen on usein yritysten ensiaskel kansainvälisen rekrytoinnin matkalla – ja tämän tarpeen kansainväliset osaajat toki täyttävät. 

 

Kannattaa ajatella asia kuitenkin pidemmälle ja suunnitella kansainvälisten tekijöiden urapolut, sillä suurempi kasvupotentiaali vapautuu osaajien urien kehittyessä. Investoi siis oman yrityksesi tulevaisuuteen! 

 

Työvoimavajeen lisäksi suomalaisessa työelämässä on osaamispula. Kansainvälisillä markkinoilla on runsaasti lukuisten alojen osaajia. Kansainvälisen osaajan tuoma hyöty on suurempi kuin yksittäisen tehtävän täyttäminen. 

Kuvaoikeudet: Marjaana Malkamäki / Keksi

Kuvaoikeudet: Marjaana Malkamäki / Keksi

  1. Syntyy uusia ajattelutapoja ja ideoita 

Innovaatiot lisääntyvät, kun yrityksen tietotaitopohja laajenee. Kansainväliset osaajat tuovat mukanaan uudenlaisia ajattelun, ideoinnin ja työnteon tapoja. Kun kansainväliset ja kotimaiset työntekijät pääsevät pohtimaan asioita yhdessä uusista näkökulmista, on maaperä hedelmällinen uuden syntymiselle. 

 

  1. Uudet markkina-alueet, verkostot ja asiakkaat

 

Kansainväliset osaajat ovat lähtömaansa ja -kulttuurinsa asiantuntijoita, joilla on suoria kontakteja lähtöalueelle ja potentiaalisesti sen lähialueille. Heidän tietämyksensä ja verkostojensa avulla yritys voi avata uusia markkina-alueita ja saada uusia asiakkaita. Asiakastyytyväisyys lisääntyy myös, kun tuotteissa ja palveluissa kyetään huomioimaan asiakaskunnan monimuotoisuus. 

 

  1. Monimuotoisuus lisääntyy

 

Monimuotoisuus on hyöty sinänsä. Valtioneuvoston julkaisussa Monimuotoisuudesta menestystä - tietoa ja työkaluja työnantajalle todetaan esimerkiksi, että monimuotoisuuden myötä työpaikkahyvinvointi lisääntyy ja sairauspoissaolot vähenevät. 

 

Monimuotoisuus on etu työnantajan brändille ja tulokselle. Kansainväliset osaajat tekevät yrityksestä houkuttelevamman uusille kansainvälisille lahjakkuuksille, jolloin rekrytointimahdollisuuksien kenttä laajenee. Monimuotoisuus houkuttaa myös monipuolisempaa asiakaskuntaa. McKinsey & Companyn tutkimuksen mukaan kulttuurinen ja etninen monimuotoisuus kasvattaa tulosta 35 % todennäköisyydellä muihin organisaatioihin verrattuna. 

 

Lue lisää monimuotoisuudesta Work in Finlandin sivuilla.

Kansainvälistyminen on kasvun edellytys

Kulttuurisen monimuotoisuuden liiketoiminnalliset hyödyt suomalaisissa yrityksissä 2022 -tutkimuksen päätelmiin kuuluu myös, että yritysten sisäinen kansainvälistyminen on väistämätöntä. Vastausten perusteella kansainvälistyminen nähdään kasvun edellytyksenä ja että kulttuurien ja kielten tuntemus tulee olemaan tärkeä osa yritysten osaamista. Tätä tukee Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys, jonka mukaan Suomen työskentelevien määrä on kasvanut 2000-luvulla vain kansainvälisten työntekijöiden myötä. 

 

Lukusuositus suomalaisten yritysten kansainvälistymisestä: Kansainvälisen myynnin professori Saara Julkusen haastattelu biit.fi-sivustolla

 

Lue myös, miten monimuotoinen tiimi tuottaa tulosta GA Telesiksellä. Helsinki-Vantaalla lentomoottoreita korjaavat eri etnisistä taustoista tulevat työntekijät ovat yritykselle todellinen kilpailuvaltti.

Kehitä kansainvälisen rekrytoinnin valmiuksia

Globaalin työkulttuurin laiva on rantautunut Suomeen, ja kyydissä olemisen edut ovat kiistattomat. Kasvun keskiössä ovat yrityksen valmiudet kansainväliseen rekrytointiin ja monimuotoiseen työkulttuuriin – kehitä niitä! 

 

Baronan työnantajatutkimus 2021 osoittaa, että isolla osalla suomalaisista yrityksistä ei ole valmiuksia tai ne eivät ole valmiita palkkaamaan kansainvälisiä kykyjä. Kansainvälinen rekrytointi saatetaan kokea raskaana, monimutkaisena ja byrokraattisena prosessina, jossa kielikynnyksen ylittäminen on haastavaa. Pelko pois – palveluita, apua ja tukea koko kansainvälisen rekrytoinnin prosessiin on saatavilla! 

 

Esimerkiksi IMAGO-valmennuksilla voit kehittää esihenkilöiden kykyä johtaa kansainvälisiä tiimejä. Business Finlandin Talent boost -ohjelma puolestaan tekee vahvasti töitä osaajien houkuttelun parissa sekä organisoi kansainvälistä osaajapoolia: Osaajapoolia hyödyntämällä yritysten kasvu ei pysähdy osaajapulaan. 

 

Aloita tutustumalla tämän sivuston sisältöön, jossa kuvaillaan kansainvälinen rekrytointiprosessi alusta loppuun sekä listataan kansainvälisen rekrytoinnin palveluja ja tukitoimintoja. Laitetaan Suomi kasvuun! 

Nainen puhuu puhelua työpöydän ääressä. -

Aloita kansainvälinen rekrytointi

Etsitkö uutta työntekijää? Julkaise työpaikkasi kansainvälisille osaajille Työmarkkinatorilla – samalla saat julkaisusi näkyviin myös Work in Finland -sivuston avoimiin työpaikkoihin.